Johtajuus luo hyvinvointi jokaiseen yritykseen. Muuttuvassa yhteiskunnassa erilaisine arvoineen ovat oman organisaation johtaminen, menestyminen ja hyvinvointi usein kiinni yrityksen käyttämästä johtamistavasta.
Johtajan rooli on nykyään yhä tärkeämpi
Monilla työpaikoilla kannustava työnjohtaja luo alaisiinsa uutta intoa, hyvää ilmapiiriä ja samalla tehokkuutta yrityksen tuotannon kohentamiseen. Nykyään monilla työpaikoilla koetaan, että oma työyhteisö sääntöineen ja vallitsevine tapoineen on aivan esimiehen näköinen. Esimiehen tai hänen yläpuolellaan olevan pomon rooli näyttää siis usein hyvin keskeiseltä yrityksen toimintakulttuurin ja työyhteisön hengen muodostumiselle.
Ymmärrettävästi kaikenlaista painetta työyhteisön menestymisestä ja hyvinvoinnista ei voi vierittää yksin johtajan harteille. Jokaisessa yrityksessä myös motivoituneet, työstään innostuneet ja hyvinvoivat työntekijät haluavat levittää hyvää henkeä niin työkavereihin kuin myös esimiehiin. Työntekijöistä toinen saattaa olla niin sanotusti nokkela tekemään ja huomaamaan, eli ”työpaikan aivot”, kun toinen taas levittää empatiaa ja ymmärrystä eri asioihin olemalla ”työyhteisön kaivattu selkäranka.”
Vuorovaikutus työntekijän ja alaisten välillä on koko ajan yhä tärkeämpi. Johtajan kannattaa kysyä itseltään, että minkälaisen kuvan hän antaa työyhteisölleen omalla käytöksellään joko tietoisesti tai tiedostamattaan.
Tärkeää on myös se, kuinka johtaja käyttää auktoriteettiaan työntekijöitä kohtaan ja minkälaiset arvot ohjaavat häntä työssään.
Moniarvoinen ja muuttuva aikakausi luo haasteita johtajuudelle
Nykyään monilla työpaikoilla, kuten myös koko yhteiskunnassa monenlaiset
intressit kamppailevat päivittäin keskenään. Organisaation muutokseen liittyvät asiat saattavat herättää monia mielipiteitä ja ehdotuksia niin pienissä kuin suuremmissakin työyhteisöissä. Epävarmuus tulevasta on usein esillä, joka asettaa useita haasteita johtajuudelle. Miten johtaja voi siis päivittäin huomioida erilaiset yksilöitä koskevat tarpeet suhteessa koko työyhteisöön? Mitkä ovat siis avaimet hyvään yhteishenkeen ja tuottavuuteen erilaisissa työyhteisöissä?
Hyvä vuorovaikutus, empatia ja luottamus ovat tie menestykseen
Jokaisen toimivan organisaation yksi tärkeä menestyksen perusta on hyvä johtajuus. Miten yrityksiin voidaan rekrytoida johtajia, jolla on kyky taitavaan ja alaisia huomioivaan, kannustavaan johtamiseen. Usein voidaan kysyä, heijastuuko johtajan saama koulutus ja työkokemus hänen omaan arvomaailmaansa ja ennen kaikkea työhönsä. Miten menestyvä esimies ja muut johtajat sietävät esimerkiksi erilaisuutta ja erilaisia mielipiteitä omassa asemassaan. Ennen kaikkea oman työyhteisön hyvinvoinnin edistäminen on asia, jonka pitää näkyä jokaisen työyhteisön toiminnassa.