Päätoimittajalta

KESÄ ALKAA NYT. Olen kesäihmisiä, liiankin kanssa. Suupielet kääntyvät herkästi hymyyn, mansikat maistuvat ja työpäivän jälkeen käytän vain shortseja säästä riippumatta. Kesällä saan enemmän aikaan: työn lomassa sisustan, siivoan, juhlin ja seurustelen, harrastan ja panostan hyvinvointiini turhuuksia unohtamatta. Vuorokaudessa tuntuu kesällä olevan enemmän tunteja. Ikään kuin koko vuoden energiavarastot vapautuisivat käyttöön kesän korvilla.

Tänä vuonna kesä alkoi Presserin toimituksessa etuajassa. Etsimme, tutkimme, testasimme, maistelimme ja haistelimme kesän tärkeimpiä trendejä. Käärimme tuotantotiimin kanssa tähän lukupakettiin vinkkejä kesäkotiin ja juhliin, kokkailuun sekä kauneuteen ja hyvinvointiin. Annamme puheenvuoron yritysten edustajille ja alojensa asiantuntijoille, jotka kertovat omin sanoin tuotteistaan ja palveluistaan sekä tarinoista yritysten takana.

Tiesitkö esimerkiksi, että seuraava ruokatrendi on korealainen keittiö? Kotona testasin korealaista chilitahnaa ja kookosmaitoa kanan kanssa ja koko kattilallinen katosi muutamassa minuutissa parempiin suihin. Lilly’s Eco Cleanin kauniit puhdistusainepurkit ovat siivouskaapin kaunistus ja niiden parissa herkkäihoisenakin siivoan mielelläni.

Lisäksi kesällä aion vihdoin kunnostautua golfauksessa, siihen uutena tuttavuutena otan heti käyttöön viilentävät liinat. Erityisen ilahtunut olen lisääntyneestä kiinnostuksesta miehille suunnattuja muoti- ja hyvinvointipalveluja kohtaan.

Aurinkoisia lukuhetkiä!

Jasmine PlavsicJasmine Plavsic
Päätoimittaja
jasmine.plavsic@presser.fi


Julkaisutiedot

Päätoimittaja:
Jasmine Plavsic

Projektipäälliköt:
Kaisa Ylihärsilä, Kati Tyllilä, Noora Tuohimaa

Ulkoasu & taitto (printtilehti):
Virpi Vihervuori

Ulkoasu (digiversio):
Matti Kauppinen

Jakelu:
Iltalehti, toukokuu 2015
businesspresser.fi

Julkaisija:
Presser Oy
Eteläesplanadi 18B
00130 Helsinki

toimitus@presser.fi
www.presser.fi